Hää- ja matkajärjestelyt ovat vieneet tajuttomasti aikaani, ja siltikin tuntuu, ettei ole saanut mitään merkittävää aikaiseksi. On floristilla käyntiä, hääpaikalla käyntiä, lakimiehellä käyntiä, pankissa käyntiä, härpäkkeiden ostoa. Huoneen ja kaappien siivousta. Tajuton määrä roinaa, joka tuskin menee kokonaisuudessaan kaupaksi kirppiksellä. Tajuton määrä muuta roinaa, joka pitäisi saada varastoitua, jotta G:n veli voi muuttaa asuntoomme vuokralle kun lähdemme. Tajuton määrä asioita järjesteltävänä. Ja tajuttoman vähän aikaa tehdä mitään rentouttavaa, mitä lomalla haluaisi tehdä.
Kuin pisteenä i:n päälle kahdotin kihlasormukseni. En löydä sitä kerta kaikkiaan mistään. Olen kadottanut sen aikaisemminkin ja se on aina löytynyt, mutta tällä kertaa minulla on vahva tunne, että se ei ehkä löydykään. Kenties se unohtui leffateatterin vessaan, kun pesin käsiäni ja riisuin sen pois. Huomenna soitan sinne ja löytötavaroihin, mutta en kuitenkaan vakavissani usko, että tässä maailmassa olisi ihmisiä, jotka palauttaisivat löytämänsä timanttisormukset. Tyhjä nimetön tuntuu koko ajan paljaalta ja alastomalta.
Vihkisormus on kyllä visusti tallessa, että sen suhteen ei ole huolta. Mutta vihkisormukseni ei ole näistä kahdesta se arvokkaampi, rahallisesti siis.
Välillä yritän lohduttaa itseäni ajatuksella Hong Kongin häämatkasta ja Australiasta, mutta silloinkin mieleeni hiipii raastavia kysymyksiä. Teinkö oikein jättäessäni hyväpalkkaisen työni maineikkaassa firmassa? Löydämmekö mitään järkevää työtä Australiasta? Saanko koskaan unelmatyötä ja uraani? Tiedän, että meidän kannattaa lähteä ja olemme miettineet nämä kysymykset läpi jo monta kertaa. Tiedämme että otamme riskin, mutta jos emme löydä hyviä töitä, voimme matkustella ja palata Suomeen koska vain. Silti huolettaa.
Pitäisi päästä takaisin siihen huolettomaan olotilaan, joka vallitsi minussa vielä vähän aikaa sitten. En ole ollut tähän viikkoon asti kauheasti huolissani häistä, matkasta tai muustakaan, mutta nyt kaikki tuntuu rysähtäneen kerralla päälle. Kai se oli odotettavaa, sillä olen melko stressaavaa ihmistyyppiä. Tein äskettäin työhaastattelussa työpersoonallisuustestin, jossa mitattiin mm. huolestuneisuuden/jännittyneisyyden astetta. Jos olisin vastannut täysin rehellisesti, minua ei olisi taatusti palkattu, koska stressaannun liian helposti (minua ei kyllä muutenkaan palkattu, mutta se johtui siitä, että olin kuulemma ylipätevä työhön).
Luulenpa, että tulee menemään paljon aikaa, ennen kuin pystyn omaksumaan aussimaisen "no worries" -asenteen.
No comments:
Post a Comment