Hanami 2011 ja kesän ensicossi

Viimesunnuntai oli aivan mahtava päivä. Ilma oli upea, joten mikäpäs sen mukavampaa kun viettää hanamia Roihuvuoressa! Hanamihan on siis japanilaisten kirsikankukkapuujuhla, ja Roihuvuoressa kasvaa kirsikankukkapuita (niiden lisäksi siellä on myös japanilaistyylinen puutarha). Siellä järjestetään kyseinen ulkoilmatapahtuma joka kevät. Roihuvuoressa hanamia vietetään nurmikentällä, jonka reunoilla on Japani-aiheisia kojuja. Kojuissa myydään japanilaista ruokaa, lehtiä ja muuta krääsää. Lisäksi tapahtumaan kuuluu Japani-aiheiset esitykset, esimerkiksi budo- ja tanssinäytökset. Muuten se onkin melko kiireetön tapahtuma, jossa ihmiset perheineen ja ystävineen kokoontuvat nurmikolle nauttimaan ilmasta ja piknikeväistä.

Väenpaljoutta hanamissa viimeviikonloppuna

Hanamin must-eväisiin kuuluu tietenkin sushi. Nammmm~! (Huomaa söpö kalanmuotoinen soijakastikepullo!)

Täytyy kyllä sanoa, että itse nautin hanamista ja mahtavasta ilmasta täysin rinnoin! Olin hieman surumielisesti varautunut hengaamaan nurtsilla yksikseni koska kavereita ei ollut tulossa, mutta sain sittenkin seuraa, mistä olin varsin mielissäni (vaikka olin kyllä hiukan surullinen, kun seuralaiseni ei suostunut ottamaan minusta ainuttakaan kuvaa. Ja tietenkään en älynnyt pyytämään ketään itseäni kuvannutta randomi-heppua kuvaamaan meitä). Olin pukeutuneena magentanpunaiseen Belldandy -cossiini, ja tunsin kyllä aluksi oloni hiukan orvoksi, kun cossaajia tapahtumissa oli niin vähän. Huokailin kauniiden kimonopukuilijoiden perään, ja vannoin itselleni hommaavani nätin kimonon/yukatan ja päivänvarjon seuraavaa hanamia varten. Nätin kimonon hommaamisessa on se hyvä puoli, että voin käyttää sitä vielä sittenkin, kun tunnen itseni liian vanhaksi kävyksi varsinaiseen cossaamiseen.

Hanamin jälkeinen photoshootti kerrostalomme etupihalla. Etupihan pikkupuisto on niin kaunis istutuksineen ja vesiputouksineen, ettei uskoisi ollenkaan, että tämä on kerrostaloalueelta läheltä ydinkeskustaa, vai mitä!

Vaikka kaverini ei kuvia ottanutkaan, sain sentään päivän satona ylläolevan photoshootin kuvat, jotka G otti (todella sinnikkään suostuttelun jälkeen) kotonamme hanamin jälkeen! Alla vielä huvin vuoksi kuvia viime vuoden hanamista, jolloin pukeuduin Tokion Harajukusta ostamaani lolita-mekkoon. Kuvat ottanut Feeniks.



Lolita-söpöilyä hanamissa 2010 (kuva Feeniks)

Lisää lolita-söpöilyä (kuva Feeniks) 

Cosseista puheen ollen, lauantaina workshoppasimme taas Mercuryn kanssa Eternal-pukuja. Eternal Venus -pukuni on ehkä sittenkin pelastumassa, jos saan eräältä cossiystäväiseltäni keltaista jämäkangasta, joka riittäisi helmaani mainiosti. Tosi mahtavaa, jos cossi toteutuu ja pääsen osaksi ryhmää! Toisaalta itken joka hetki kun olen vangittu ompelukoneen ääreen kauniilla kesäsäällä T__T Ehkä se tuntuu olleen sen arvoista viimeistään siinä vaiheessa, kun ollaan conissa koko ryhmän kera.

Cossikesä on nyt siis virallisesti avattu ^^ Ajattelin muuten käydä ottamassa ripsienpidennykset cosseja ja häitä silmällä pitäen. Superturhamaista rahan käyttöä, mutta tuuheat ja pitkät ripset vaan on niin upeat! Sopisivat moneen cosseistani ja saisin mahtavat ripset ilman tekoripsien kanssa taistelua (kokeiltu on, sen taistelun olen jo hävinnyt). Mutta pitääpä hihkua turhamaisuuksista lisää ensi kerralla, sillä nyt on kai pakko mennä nukkumaan. Oyasumi~

Viikonloppu parhaassa seurassa

Huoh, sunnuntai-illan ällöttävä "ei-taas-huomenna-töihin" -fiilis päällä. Onneksi voin sentään lohduttautua sillä, että viikonloppu oli tosi kiva!

Eilinen meni Feeniksin ja erään toisen kaverin kanssa hääkortteja askarrellessa. Kimpassa askartelu oli tosi kivaa eikä ajan kulua huomannut ollenkaan! Olin tehnyt joitain virhearviointeja kortin sisäsivujen suhteen, ja niistä meinasi tulla tosi rumat ja ryppyiset, mutta onneksi lopulta opin liimaamaan ne oikein, ja lopputulos oli suhteellisen siisti. Olen kaiken kaikkiaan tosi tyytyväinen  kortteihin, ja vielä kun liimaan niihin tällä hetkellä kannesta puuttuvat sydämet, niin lopputulos on viimeistelty! En olisi kyllä ikinä selvinnyt tuon korttimallin kanssa ilman kavereiden apua. Työtä olisi ollut yksinkertaisesti liikaa yhdelle ihmisille (tai se olisi ainakin täytynyt jakaa tosi usealle päivälle). Ihanaa, kun on niin ihania kavereita, jotka ehtivät ja haluavat auttaa!<3

Tänään puolestaan tapasin työkaveriani (ensimmäinen ihminen kenen kanssa olen kunnolla ystävynyt töissä, olen tosi iloinen! Tosin häneenkin tutustuin pikemminkin yhteisen koulutusmatkan, ei yhdessä työskentelyn, kautta). Työkaverini asuu Helsingissä sellaisella alueella, jossa itse vietin lapsuuteni 8-vuotiaaksi asti, kunnes muutimme sinne, missä vanhempani nykyään asuvat (edelleen Helsingissä kyllä sekin paikka). Siksi menimme kävelylle, jotta pääsin fiilistelemään lapsuuden maisemia. Oli ihanaa kuljeskella siellä taas, varsinkin kun lähellä on mahtavat kävelyreitit ja ulkoilualueet! Joen varrella oli koirapuisto, jossa oli oikeasti koiriakin, ja sen lähellä agilityrata, jossa oli muutama koiranomistaja treenaamassa karvaturrejaan. Koiranulkoiluttajia oli muutenkin paljon. Olin tietysti haltioissani, koska rakastan koiria ja reagoin muutenkin usein ulkona vastaantuleviin koiriin parahtamalla "Vooiiii~, miten söpö koira!!" Kun pääsisin Mikin kanssa sellaiselle radalle, se vasta olisikin hauskaa! Olisi ihanaa muutenkin asua tuolla alueella, jossa on viettänyt lapsuutensa, ja jossa on upeat ulkoilumahdollisuudet ja paljon koiranomistajia.

Kävelimme kaverini kanssa Malminkartanon täyttömäelle, josta oli aivan mahtavat maisemat.

Sieltä asti näki jopa Kallion kirkon ja joitakin keskustan rakennuksia!

Ulkoilusta yhdessä kaverin, äidin tai G:n kanssa tulee kyllä aina mahtava fiilis. Yksin en viitsi koskaan lähteä mihinkään, mutta hyvässä seurassa ulkoilua kauniilla ilmalla ei kyllä voita mikään!

Lisäksi kävimme tänään G:n kanssa Töölössä syömässä hyvää kiinalaista ruokaa, kuin pisteenä i:n päälle mahtavalle viikonlopulle. Itse asiassa olisin kyllä halunnu syödä sushia ja kävelimme jopa kolmen sushiravintolan ohi, mutta kaikki niistä olivat kiinni T_T Ilmeisesti sushiravintolat eivät vain ole auki sunnuntaisin (tai ehkä keskustassa olisikin, kuka tietää). Mutta onhan kiinalainen tietty aina yhtä herkullista. Paluumatkalla poikkesimme hauskasti suunnittelematta kotireitiltä, kun salsan sävelet houkuttelivat meidät oopperan takana olevalle ulkoilmalavalle tanssimaan. Ihanaa, kun salsaseura järjestää salsatansseja kesäsunnuntaisin ulkona! Sisäänpääsymaksuakaan ei ole, ja kuka vaan voi mennä lavalle salsailemaan tai seuraamaan toisten tanssimista. Oli tosi hauskaa, ja aion taatusti mennä tänä kesänä uudestaan G:n ja kavereiden kanssa.

Kun kävelimme kotiin salsailemasta, tulin ajatelleeksi, mitä elämäni oikeastaan olisikaan ilman salsaa. Ilman salsaa en olisi koskaan tutustunut hyvään ystävääni ja moneen muuhunkaan mahtavaan ihmiseen. Ja jos en olisi tutustunut hyvään ystävääni, emme olisi koskaan perustaneet yliopistolle salsakerhoa, ja sitä kautta en olisi koskaan tutustunut G:hen. Salsa on siis antanut minulle paljon, ja antaa jatkossakin, sillä sitä tanssiessa tulee aina hyvälle päälle!

Chi's Sweet Home manga-arvostelu ja Ragnarok-fiilistelyä

Bongasin äskettäin S-marketin hyllyssä uuden mangakirjan ja iskin siihen kuin sika limppuun. Kyseessä siis Konami Kanatan ihana Chi's Sweet Home -sarja! Sarja kertoo söpöstä harmaaraidallisesta kissanpoikasesta, ja aiheet siinä ovat arkisia, esim. miten kissa saapuu perheeseen, oppii sisäsiistiksi, käy eläinlääkärissä, jne. Kaveri katsoi ko. animea ja mainosti sitä minulle jo varmaan pari vuotta sitten, mutta en innostunut ainakaan nopealta vilkaisulta animesta. Animessa kissan ääni oli jotenkin niin shokeraava (en enää muista tarkalleen millainen, muistan vain että puhetapa oli todella outo).

Chi's Sweet Home: Oma koti kullan kallis (osa 1, japaninkielinen kansi)

Sarjakuvassa shokeerava ääni ja outo aksentti näkyy pikkulapsen puhetapana (eli kissan puhelikuplissa esim. S on T), mikä sekin on hieman ärsyttävää aluksi, mutta siihen tottuu aika nopeasti. Varmaan tämä pikkulapsen puhetapajuttu lisää japanilaisten mielestä söpöyskerrointa. Minusta kissanpentu on söpö ilman sössötystäkin (mutta ihan miten vaan...).

Jos jätetään puhetapa sikseen, niin manga on muuten kokonaisuutena tosi ihana! Ensinnäkin pidän todella paljon siitä, että kannet ja sivut ovat painettu laadukkaalle paperille ja koko kirja on kauttaaltaan värillinen. Vastapainoksi yksi volyymi on melko ohut, mutta eipä Chi's Sweet Home muutenkaan ole sarja joka kaipaisi pitkää kerrontaa, esim. kirjan luvutkin ovat melko lyhyitä.  Toisekseen pidän hirveästi Kanatan piirrostyylistä. Kuvat ovat siistejä ja viimeistellyn näköisiä, ja yksityiskohtia kuvissa on juuri sopivasti (ei liikaa eikä liian vähän). Värien käyttö on pehmeää. Kokonaisuutena sarjakuva näyttää juuri sellaiselta kuin itsekin haluaisin piirtää, jos piirtäisin sarjakuvaa esim. koirista. Chi's Sweet Homesta inspiroituneena saatankin piirtää jokusen pätkän Mikistä ja postata myöhemmin blogiin :)

Tässä sarjassa on myös mainiota se, miten Chi:n ja muiden sarjan kissojen käyttäytyminen vastaa hyvin paljon sitä, miten kissat käyttäytyvät luonnossakin. Hahmot ovat nimenomaan kissoja, ei mitään ihmismäisesti käyttäytyviä sarjakuvahahmo-kissoja. Eläinrakkaat ihmiset (varsinkin kissanomistajat) ihastuvat näihin hahmoihin takuulla.

Mutta siinäpä oma arvioni sarjasta siihen mennessä, kun olen lukenut 2 osan kokonaan ja 1. osasta puolet. Yhteensähän sarjassa on kai ilmestynyt 7 osaa Japanissa. Suosittelen tätä sarjaa todella lämpimästi kaikille jotka pitävät söpöistä sarjoista ja kissoista ylipäätään! Reilu 6:n euron hintakaan (suomenkielinen painos) ei ole paha, kun ottaa huomioon paperin laadun ja värikuvat.

Viimeaikoina olen Chi's Sweet Homen lukemisen ohella pelaillut hieman Ragnarok Onlinea vapaa-ajallani. Ragnarok on siis animevaikutteinen online-roolipeli, jossa on tosi söpöt hahmot ja grafiikka muutenkin. Pelasin sitä aktiivisesti joskus useampi vuosi takaperin, mutta viime hetkiin asti en ole pelannut pitkään aikaan lähinnä ajan puutteen vuoksi. Ehkä innostuskin väheni jossain välissä kun olin pelannut peliä liikaakiin. Nyt kun Ragnarokista poistui kuukausimaksut, innostuin kokeilemaan uudestaan. Jouduin toteamaan, etten muista ko. pelin pelaamisesta paljoakaan, enkä myöskään ymmärtänyt mitään muutaman uuden hahmon päälle, mitä kaverini oli luonut pelitililleni. Silti oli hauskaa käydä uusilla alueilla, läiskiä muutamaa monsteria ja... kuolla pari kertaa putkeen :D

Stapo saa maistaa Mimiyan (dancer) ruoskaa 

Sightseeingillä... jossain (unohdin jo kaupungin nimen, hahah!)

Jos ei tarvitsisi käydä töissä, hakkaisin tuota peliä maanisesti varmaan pari tuntia päivässä, ainakin huonolla säällä ja talvisin :) Ajattelin kyllä pelailla nyt useammin, esimerkiksi viikonloppuisin.

Kun avasin pelin, löysin itseni pääkaupungista Pronterasta ja kaupungin ikivanha taustamusiikki alkoi soida, fiilis oli suorastaan nostalginen (siitä taitaa olla todella kauan aikaa kun pelasin tätä peliä ensimmäistä kertaa. Prontera on aina ollut minun ja kavereideni tukikohta, joten siellä on tullut hengailtua enemmän tai vähemmän). Rakastan sitä kappaletta, se on todella kaunis! Pelissä kappale on instrumentaali, mutta siitä on levytetty myös laulettu versio koreaksi. Se on varmasti yksi kauneimpia popballadeja, mitä tiedän (korea on muutenkin mielestäni todella kaunis kieli). Olen vähän opetellut laulamaan sitä, mutta pitäisi varmaan tehdä suomenkielinen sanoitus biisiin, jotta olisi helpompi laulaa. Niin kaunis kieli korea kun onkin, sitä on vaikea lausua jos ei ole opiskellut.



Söpöilyä, rahan tuhlailua, äitienpäiväaskartelua ja muita viikon kuulumisia - eli täysin randomi postaus :)

Vappu oli kiva ja niin on ollut tämä viikkokin! Söimme vappupäivänä herkullisen brunssin Feeniksin (maanmainio ruuanlaittaja) ja hänen kumppaninsa kanssa (oli vaan helpompaa syödä se sisällä, eikä tarvinnut ongelmoida tuulisen sään tai ruuan kantamisen kanssa), ja pyörimme kauppatorilla metsästämässä mieluisia vappupalloja. Miesväki oli varmaan tympääntynyt saadessaan kestää pallojen ihkuamista tyyliin: "Oi!! Kato tota kissapalloa! Kato tota Tuhkimopalloa! Toi keijupallo on ihana, mä haluun sen! Mä haluun Kitty-pallon, mut ottaisko ton, vai ton, vai ton???!" Sorry guys, ymmärrän tuskanne, mutta tytöt on tyttöjä<3

Minä ja "saaliini" kauppatorilla :) Ajattelin postata tämän kuvan, kun vaatteeni oli mielestäni aika söpöt!

Mitäs muuta olen tehnyt vapaa-aikana tällä viikolla? Katsotaanpas... riehunut tanssimatolla ja juossut ympyrää Töölönlahdella kuin hullu (no ok, juoksin kyllä vain yhden kierroksen), tuhlannut rahaa... Niin, tänään tuli sorruttua vastustamattomaan heräteostokseen, kun Seppälässä oli alennuksessa ihana 50-luvun tyylinen juhlamekko. Olen aivan heikkona 50-luvun tyyliin! Ostamani mekko on siis kauniin sinertävänharmaa, jossa on hillittyjä vaaleanpunaisia ruusukuvioita. Tietenkin se oli pakko ostaa, kun on kaverin häätkin tänäviikonloppuna (olen tosi innoissani, koska ne ovat kaverin häät ja olen muutenkin päässyt tosi harvoin häihin!) Saatan postata kuvan siitä myöhemmin viikonloppuna...

Lisäksi kävimme G:n kanssa katsomassa sormuksia Kultajousessa. Mietin aluksi sitä pitsityylistä, mutta G tykkäsi enemmän tästä V:n mallisesta timanttisormuksesta, joka kieltämättä on klassisen kaunis ja sopii yhteen kihlasormuksenikin kanssa. Voi olla, että päädyn siihen, vaikka se ei yhtä "erikoinen" olekaan, kuin pitsisormus olisi.

Tänäviikonloppuna on muuten äitienpäivä! Vanhempani painuvat tapansa mukaan mökille koko viikonlopuksi, joten sitä emme pahemmin vietä, mutta paransin kuitenkin tapani ja askartelin kunnon kortin ja vieläpä lähetin sen ajoissa (olenpas minä kiltti, hih!) Nyt kun hääkorttien näpertely on saanut minut innostumaan askartelusta ja askarteluhärpäkettä on kerääntynyt enemmän kuin mitä häihin tarvitsen, niin miksei sitä muistaisi lähimmäisiään kauniilla, itseaskarrellulla kortilla? Äiti sai kortin tänään ja oli mielissään.

Viikolla askartelemani äitienpäiväkortti ja nätti vaaleanpunainen kuori ja pisaranmuotoinen postimerkki

Onneksi kohta on viikonloppu! Viikonloppuna siis luvassa häähumua, cossiompelua sun muuta kivaa. Ja Marianne-Kismetiä!! Kyllä, tällaisen herkun bongasin Postissa (joo, vähän outo paikka bongata suklaata, mutta niissähän on nykyään karkkihyllyt kassojen luona), kun ostin postimerkkejä hääkutsukortteihin. En voinut tietenkään ostaa sitä, koska olisin kuitenkin mussuttanut sen saman tien. Mutta viikonloppuna aion suoda sen nautinnon itselleni. Kismetin ja Mariannen yhdistelmä kuulostaa kerrassaan vastustamattomalta.

Olipas tämä hilpeä postaus verrattuna edelliskerran angstaukseen. Ehkä hyvä tuuleni johtuu osittain siitä, että töissäkin on mennyt paremmin, ja olen saanut hyvää palautetta ja tunnustusta pomolta. Kyllä, saamani rahallinen tunnustus tuli täysin odottamatta, enkä ole varma olenko tehnyt tosiaan mitään niin maata järisyttävää, mutta kyllä se silti kummasti nostaa mielialaa, kun saa vähän rohkaisua.

Coming soon: höpinää Ragnarok-online -MMORPG roolipelistä sekä uudesta Chi's Sweet Home -mangasta, jonka 2. osan olen "ahminut" iltalukemisiksi! Stay tuned! ^^

Kahden kympin kriisi...

Jännä juttu, mutta vasta näin jälkeenpäin sitä tajuaa miten iso muutos siirtyminen työelämään opiskeluelämästä on. Oikeasti. Toki näkyviä vaikutuksia on taloudessa ja päivärytmissä, mutta minun kohdallani isoin vaikutus on se, miten minäkuvani on muuttunut tai oikeastaan pikemminkin tarkentunut sen jälkeen, kun siirryin täyspäiväisesti työelämään.

Olen näet saanut huomata, että sitä kun on töissä ja joutuu yhden sun toisenlaisen uuden kokemuksen eteen, niin rupeaa tekemään uudenlaisia huomioita itsestään. Esimerkiksi sitä huomaa, minkälaisissa tilanteissa ahdistuu ja minkälaisissa tuntee itsensä vapautuneeksi, mitkä asiat ylipäätään stressaavat tai ahdistavat, minkälaisesta tekemisestä pitää ja nauttii ja niin edelleen. Suurimpana asiana olen oppinut asioita itsestäni, ja mikä yllättävintä, on tullut huomattua olevansa oikeastaan kaikkea muuta, mitä on joskus luullut (tai toivonut) olevansa.

Onkohan tämä se kahdenkympin kriisi, mitä en koskaan ajatellut kokevani?

Tässä muutamia asioita, jotka olen todennut harhaluuloksi vain lyhyen työelämässä olemisen jälkeen:

1) Olen sosiaalinen ja avoin.

Niinhän sitä luulisi, mutta todellisuudessa ahdistun ihmisryhmissä (varsinkin työympäristössä). Mitä isompi ryhmä ja tuntemattomammat ihmiset, sitä vaikeampi minun on rentoutua ja saada jotain sanottua suustani. Olen hieman sisäänpäinkääntynyt ja analyyttinen; tykkään pohdiskella asioita rauhassa omissa oloissani ja sanoa oman kantani vasta, kun olen miettinyt asian tarkalleen. Ja ikävää kyllä, olen huomannut että työelämä ja siinä menestyminen suosii sitä supliikimpaa ihmistyyppiä...

2) Olen kunnianhimoinen ja rakastan haasteita.

Niin, näillä sanoin luonnehdin itseäni ties kuinka monessa työhaastattelussa (sekä kesätöiden että vakipaikkojen) aikoinaan, ja nyt saan huomata, että olen lasketellut suustani emävaleita. Kyllä, haluan aina tehdä parhaani ja yltää hyviin suorituksiin, mutta ahdistun kilpailuhenkisyydestä ja siitä, jos minuun ladataan sellaisia odotuksia, jotka tiedän että minun on vaikea täyttää luontaisista piirteistäni johtuen. Hajoan paineesta ja itken ahdistustani, jos minulle annetaan vaikea tehtävä (ts. tehtävä josta minulla ei ole mitään kokemusta), josta hyvin tai huonosti suoriutuminen voi vaikuttaa siihen, miltä vaikutan kollegoiden ja esimiehen silmissä. Eli isot ja yllättävät näytön paikat eivät todellakaan ole minua varten. Tiedän kuitenkin pärjääväni hyvin, jos saan syventyä asiaan ajan kanssa ja oppia omaan tahtiini.

3) Haluan antaa kaikkeni ja menestyä, ja minusta tulee johtaja.

Työ ei ole minulle intohimo, enkä ole toistaiseksi päässyt kokemaan minkäännäköistä itseni toteuttamisen tunnetta työssä. Minulle on käynyt selväksi, ettei minussa ole johtaja-ainesta. Ehkä voisin johtaa pienempää tiimiä vuosien päästä, kun olen tullut asiantuntijaksi jollain tietyllä alueella, mutta minulle on selvää etten halua tavoitella mitään sen suurempaa johtajan pallia, koska en halua omistautua työlle henkeen ja vereen. Toisaalta minulla ei myöskään ole tarpeeksi hyviä vuorovaikutustaitoja ja ihmistuntemusta, jotta menestyisin johtajana. Ja pelkkä ajatuskin jonkinasteisesta tulos- tai myyntivastuusta ahdistaa minut kuoliaaksi. Ajatella, että olen joskus hakenut jopa myyntineuvottelijan ja -edustajan paikkoja! Ei enää ikinä.

Tällä hetkellä kamppailen jonkinasteisessa kriisissä itseni kanssa, kun pomo odottaa, että toisin itseäni ja mielipiteitäni enemmän esille, kun taas samaan aikaan olen perimmäiseltä luonteeltani syrjäänvetäytyvä. En halua tehdä isoa numeroa itsestäni tai tuoda itseäni esille, jos en tunne aihealuetta tarpeeksi hyvin. Pomon mielestä minun pitäisi ottaa enemmän riskejä. Mutta luonteeltani olen riskiä välttävä; valmistelen kaiken aina huolella ja olen hidas tekemään päätöksiä. Haluaisin vastata pomon odotuksiin ja kasvaa siihen suuntaan mitä hän toivoo, mutta se tuntuu liian vaikealta.

Tulipas tilitettyä! Ei ole tosiaankaan helppoa olla työelämässä, ei varsinkaan kun ei ole vielä itsellekään oikeastaan selvää, millaista työtä haluaisi tehdä. Toivon, että pääsisin joskus sellaiseen työhön, jossa tuntisin että voin olla oma itseni huoletta, ja voisin ainakin jollain asteella toteuttaa itseäni. Liikaa toivottu? :/

Nyt kun on puhuttu jo kiitettävästi sieluni syövereistä, niin voisin vielä jakaa sieluni tuotosta, tai siis rakkausrunon, jota kirjoittelin perjantai-yönä. Innostuin siis rakkausrunoista, kun ajattelin sellaisen liittää häiden kutsukorttiin. Joko luotan johonkin enemmän tai vähemmän kuuluisan runoilijan tuotokseen, tai sitten voisin periaatteessa tehdä runon itsekin. Raapustelin seuraavankaltaisen runon sen hetkisistä ajatuksista; tätä en kuitenkaan varmaan tule kortissa käyttämään:

Yhdessä

Yhdessä
meidän on helpompaa olla.
Ei silti, etteikö arki ajaisi esteitä eteen,
ettetkö sinä joskus katselisi samaa veden pintaa
vähän eri valossa.
Mutta kuitenkin,
on helpompaa olla
kun voi vaan olla siinä, ja tietää
että olet siinä huomennakin, vaikka olenkin minä
Sinä näet kaiken, alasti, rumana
mutta sinä rakastat.