March 22, 2012

Leipomisyritystä ja muuta randomia + päivän K-pop-piristys

Ooh... olen aika poikki. Olen väsännyt korvapuusteja töihin vietäväksi huomenna, kun pomo on jo varmaan kolmatta kertaa vinkkaillut, että odottaa mun leipomaa kakkua. ^^;; Sanoin, että sitten kun on maistanut ensimmäistä, ei varmasti enää odota kakkujani, hahah! En ole suoraan sanottuna kovin hyvä leipomaan, mutta on minulla muutama "bravuuri", tai varmasti liioittelua sanoa bravuuriksi mutta siis muutama leipomus jossa olen vähän parempi, koska olen tehnyt niitä useamman kerran. Näihin lukeutuu mustikka-, marja- ja raparperipiirakka sekä korvapuustit.

Päätin siis tänään leipoa korvapuusteja, sillä täällä Australiassa ei saa pullaa mistään- lienee kai sitten skandinaavi/eurooppalainen herkku! Joten saavatpahan maistaa jotain vähän erikoisempaa. Mutta toivottavasti onnistuu, koska niitä oli erilaista tehdä täällä. Kaupassa myytävä kardemumma on eri tavalla jauhettua kuin Suomessa myytävä, ja leivontamargariinia en löytänyt ollenkaan joten jouduin käyttämään tavallista voita (mikä taas tuntuu erilaiselta kuin kotona, sillä kotona olen aina käyttänyt valmiiksi juoksevassa muodossa olevaa pullomargariinia.) Jauhot ovat erilaisia - täällä myydään "itsekohottavaa", jota ostin siinä uskossa etten tarvitse hiivaa, mutta taisin jo mennä siinäkin metsään, sillä ilmeisesti siinä on leivinjauhetta seassa mutta ei hiivaa. ^^;; (mikäköhän niidenkin ero on? hahah! Ei hajuakaan!)

Leipomisurakkaa ei helpota se, että lienee varmaan lähes vuosi sitten kun olen viimeksi tehnyt korvapuusteja, vaikka joskus taannoin leivoinkin niitä aika usein. Taikinan tekeminen oli alussa kirjaimellisesti sanottuna tahmeaa...

Seuraavat pari viikkoa tulevat olemaan jännittäviä, kun M tulee visiitille tänne!! Olen ihan onnessani, kun M jaksaa matkustaa tänne sieltä pallon toiselta puolen :) Tulee varmasti hauskaa, harmi tosin että olen töissä. Mutta n. puolentoista viikon kuluttua matkustamme kaikki yhdessä Manilaan ja silloin meikäläisellä on puolentoista viikon pääsiäisloma, aah! Sitä on odotettu, sillä edes jouluna minulla ei ollut lomaa yli neljää päivää putkeen. Ensimmäinen pitempi loma pitkään aikaan siis.

Lisäksi olen innoissani siitä, että pian olen toivottavasti taas ompelukoneen onnellinen omistaja... kun erääseen kauppaan tulee 130 dollarin tarjouskoneita lisää! Kotona minulla on rakas, uusi Husqvarnani josta en ikinä luovu, mutta nyt kun olen innostunut nukkeilusta ja Husky on pallon toisella puolen niin pitää hommata joku tilapäismasiina nuken vaatteiden sun muiden ompeluun. Toivottavasti tämä tarjous-Singeri ei ihan heti hajoa, mutta onpahan kolmen vuoden takuu jos niin kävisikin. Nukeista puheenollen, pienempi tyttönukke on jo täysin valmis ja sulostuttaa hyllynreunalla (tosin alastomana ilman vaatteita toistaiseksi ^^;;)- kuvia myöhemmin, kunhan saan toisenkin tyttönuken valmiiksi. Se on jo loppusuoralla, kunhan vain saisin pirun silmät sullottua paikalleen, ne kun ei meinaa millään mennä!!

Blogiini tulee todennäköisesti pieni tauko M:n vierailun ja myöhemmin Manilanreissun takia. Mutta 15.4. jälkeen viimeistään päivittely jatkuu normaalisti :)

Loppuun vielä päivän musavideopläjäys: A-Pinkin My My. Tämä biisi on vaan niin ihana! Purkkapoppia ja söpöilyä - jos näit viimeksi postaamani Girls' Generationin Gee:n ja pidit siitä, niin tämä on must.

Ihanaa k-poppia: A-Pink: My My



March 12, 2012

Pitkä viikonloppu!

Postauksessani on hieman kestänyt, kun olen ollut netin ulottumattomissa. Olimme G:n kanssa pidennetyn viikonlopun (täällä oli tänään työväenpäivä, eli vapaapäivä töistä) Wilson's Promontory -kansallispuistossa parinsadan kilometrin päässä Melbournesta. Olipa mukava ja rentouttava viikonloppuretki! Kävelimme useita patikkareittejä luonnossa ja pääsimme ihailemaan hienoja maisemia sekä bongaamaan vähän kenguruitakin. Tänään tuli ajeltua rannikkoa pitkin ja nähtyä muutama hieno ranta Bunurong Marine Parkissa, missä olisi ollut myös hienot snorklaus- ja bodyboardingmahdollisuudet. Harmi vain, että vesi oli niin kylmää, että olisi melkein tarvinnut märkäpuvun siellä taretakseen.

Tällaisissa maisemissa tuli talsittua tänäviikonloppuna

Kyltti kansallispuiston tien varressa varoitti jostain... örrimörreistä :D
Tuon näköistä ei vastaan kyllä tullut, kenguruita kyllä.

Harrasterintamalla olen ostanut kankaita nukenvaatteita ompelua varten, ja lisäksi uusin nukketilauksenii! Villitys on vienyt minut täysin mennessään ja samalla tilatessani muita tarpeita menin tilaamaan myös miesnuken tyttönukkeni poikaystäväksi :) Kasvot pitää maalata, eikä vaatteitakaan vielä ole (olisin tilanut miesnuken vaatteet suosiolla nettikaupasta, mutta ne olivat loppu, joten pitää kai yrittää nekin väsätä itse). Olen siis tosiaan ostellut kankaita jo tyttönukkeja varten, mutta kumpa vain pääsisin joskus ompelemaankin. Taidan tarvita ompelukoneen, sillä en saa aikaiseksi siistiä mekonhelmaa käsin ompelemalla. Mutta se ei ole ongelma, ostanen jonkun käytetyn jonka voi myydä pois sitten kun muutamme seuraavan kerran.


Kankaita nukenvaatteita ja kimonoita varten ^^

Yay, muutaman viikon päästä täällä Melbournessa on nukkemarkkinat!! En tiedä löytyykö sieltä Obitsuja tai Obitsuille ylipäätään mitään, netissä puhuttiin lähinnä Blytheista mutta aion joka tapauksessa ehdottomasti mennä! Nyt kun olen antautunut täysin nukkeilun vietäväksi, olen ruvennut pohtimaan uudestaan keräily-Barbien ostoa, joka on kauan aikaa sitten himottanut. Olen siis miettinyt jotain sellaista keräilijöille tarkoitettua keiju/kukka/satuprinsessa/tms. teema-Barbieta, en mitään julkkis-Barbieta. Ehkä saan nukkemarkkinoilta inspiraatiota tuleviin hankintoihin.

Harmittaa, että pitkä viikonloppu ja kiva reissu on ohi, mutta onneksi on seuraava reissu jo tiedossa, mitä voi odottaa. Olemme G:n kanssa menossa pääsiäislomaksi Filippiineille. Ties vaikka muutamme sinne täältä Melbournesta G:n töiden takia myöhemmin tänä vuonna, mutta vielä on liian aikaista sanoa varmasti... ainakin kuitenkin pieni tutustumisreissu huhtikuussa on nyt varmaa. Odotan innolla!! Mielenkiintoista nähdä myös millaisia shoppausmahdollisuusksia Manila tarjoaa. Toivottavasti sieltä saisi aikuisten kokoisia Hello Kitty -vaatteita, kuten Hong Kongista sai ^^ Halpoja vaatteita sieltä joka tapaukessa pitäisi löytyä, ja minun pitäisi hieman shopata talvivaatetta, sillä tänne on tosiaan tulossa talvi eikä minulla ole oikein mitään lämmintä pukinetta täällä mukana.

Ensiviikonlopusta tulee muuten tosi tylsä :( Täällä Melbournessa on formula1-Grand Prix -kilpailut, ja formularata kulkee aivan talomme edestä. Olen kuullut kamalia huhuja, että melu on täysin korvia huumaavaa, enkä tiedä miten voin muutenkaan olla kotona, koska G on kutsunut miesystävänsä kotiimme formuloita seuraamaan. Minua ei voisi kiinnostaa pätkääkään ja joudun karkaamaan täältä johonkin. Ehkä vietän koko lauantain ostoskeskuksessa (kangas- ja askartelukaupassa saan kyllä helposti tunnit kulumaan!) ja kun kaupat menevät viideltä kiinni, menen ostoskeskuksen leffateatteriin katsomaan jotain naistenelokuvaa. Huoh. Olisin mieluummin kotona ompelemassa. :(

March 2, 2012

Disneyn musiikki + Nick Pitera = Ultimate LOVE

Joskus vuosi sitten törmäsin ensimmäisen kerran Nick Piteraan (tunnettu myös nimellä goonieman86) Youtubessa, kun huvikseni katselin josko joku olisi tehnyt hyvän coverin Aladdinin "Se on kuin yö"stä (A Whole New World). Ensimmäisenä hakutuloksena pläjähti Piteran video, joka on tähän päivään mennessä kerännyt järjettömät 27 miljoonaa katselukertaa. Ja katsottuani sen ei ollut vaikea ymmärtää miksi...!

Videossa Pitera (nimimerkin perusteella itseäni vuotta nuorempi - eli olisikohan 25-vuotias nuorukainen) laulaa koko kappalleen itse - myös Jasminen naisosuuden. Alkuperäiseltä korkeudelta. Uskomattoman kauniisti.

Ensimmäinen reaktioni oli epäusko. Laulaako hän todella itse? Miten kukaan mies voi laulaa niin korkealla äänellä - niin kauniisti? Katsottuani muita Piteran videoita ymmärsin, että kyllä hän todella laulaa itse, ja että hänen lahjakkuutensa on käsittämätöntä ja harvinaislaatuista. Upean, ennenkuulumattoman laajan äänirekisterin lisäksi Pitera on myös komea ulkonäöltään ja hänessä on sitä jotain "vanhan ajan" charmia.

Mikä komistus! Kuva Facebookista, (c) Nick Pitera

Kyseisen Aladdin-videon julkaisun jälkeen (v. 2007) Piterasta on tullut oikea Youtube-sensaatio. Mies kertoo työskentelevänsä Pixar-animaatiostudiolla teknisenä johtajana, ja hänellä on 3D-animoinnin korkeakoulututkinto. Hyvin mielenkiintoinen tapaus. Piteran Youtube-kanavalta löytyy hänen tekemä animaatiokin, ja vaikka sekin on vaikuttava, on vaikea ymmärtää miksei hänenkaltaisensa uskomaton lahjakkuus tee uraa musiikissa. Ylipäätänsä vaikea uskoa, ettei miehellä ole levytyssopimusta nimekkään yhtiön kanssa. On se vaan niin käsittämätöntä, ettei hänen nimensä ole vielä noussut suureen julkisuuteen.

Pitera on kerännyt sittemmin Youtube-kanavansa kautta ison määrän faneja, mutta monesti hänen videoidensa ja nimen yhteydessä törmää ilkeileviin kommentteihin, joissa haukutaan homoksi vain siksi että mies osaa laulaa korkealta upealla äänellä. En ymmärrä ollenkaan tällaista pahantahtoista ilkkumista. Minusta Pitera on ilmiömäinen lahjakkuus, eikä sillä ole mitään tekemistä minkään seksuaalisen suuntauksen kanssa.

Äskettäin eksyin pitkän tauon jälkeen Piteran Youtube-kanavalle, ja törmäsin hänen Disneylaulusikermäänsä. Kokoelma useita Disneylauluja samassa videossa siis - mm. Kaunottaresta ja Hirviöstä, Pienestä Merenneidosta, Leijonakuninkaasta ja Herculeksesta. Pitera laulaa sekä sankarin, sankarittaren, pahiksen että sivuhahmon roolit. Video jättää sanattomaksi. Pakko nähdä! (Mainittakoon vielä, että Pitera on tehnyt myös upeita covereita mm. Michael Jacksonin, Whitney Houstonin ja Mariah Careyn kappaleista - kaikki Youtubekanavalla).
´
Superlahjakkaan Nick Piteran Disneylaulusikermä Youtubesta



Ja vielä se alkuperäinen, aina yhtä uskomaton, A Whole New World