June 7, 2011

Aurinkoista säätä Lontoossa ja Helsingissä [kuvia!]

Alkuun iso pahoittelu, etten ole päivitellyt viime aikoina. Olen tehnyt äänettömän sitoumuksen pyrkiä päivittämään n. kerran viikossa ja siihen pyrin jatkossakin. Nyt päivityksiin on tullut normaalia pitempi tauko, koska olin toissaviikonlopun mökillä (huonojen Internet-yhteyksien päässä), ja viimeviikonlopun Lontoossa. 

Lontoon matkaa edeltävät pari päivää olivat myös varsinaista härdelliä. Matkaliputhan G oli voittanut osallistuessaan Kampin ohikulkumatkalla johonkin randomin kojun lennokkikisaan, ja matkan varauksen hoiti tempauksen järjestänyt mainostoimisto ja EasyJet. No, jostain väärinkäsityksestä johtuen liput oli varattu vain G:lle, ja huomasimme tämän matkaa edeltävänä iltana! Onneksi lennoilla oli tilaa ja liput saatiin viime tingassa järjestettyä myös minulle, mutta voitte arvata, että stressitaso ehti kohota piikkiin, kun meinasi mennä koko matka pilalle.

Kensington Gardenin upeaa suihkulähdepuistoa Lontoossa


Joka brittien matkan must-eat kaloripommi: Fish'n'chips ~nam!

Lontoossa oli varsin mukavaa. Sää oli ihanan helteinen ja siksipä emme homehtuneetkaan missään museoissa (oikeastaan kumpikaan meistä ei oikein ole museo-ihmisiä), vaan kiersimme Lontoon hienoimmat puistot ja kävimme kuningatar Maryn ruusutarhassa sekä Thames-jokimatkalla Greenwichiin. Toki tuli myös shoppailtua, joskaan en oikein syttynyt muotiketjujen kesämuodista. Räikeänvärisiä kukkaprinttejä ja nilkoissa asti roikkuvia mekonrättejä... ei oikein omaa tyyliäni (jotenkin minulla on muutenkin taipumusta shopata kaikki kesävaatteet jo varhaiskeväällä, jolloin värimaailma on enemmän pastellinen). Ostin kylläkin edullisia urheiluvaatteita, supersöpöjä pehmoja Hamley'siltä sekä Wii Party -pelin Nintendolle, josta kirjoittelen myöhemmin lisää!

Kuvat kertokoon enemmän puolestaan :)

Joutsen kauniissa St. Jamesin puistossa

Mikähän tämä söpö otus oli nimeltään, ehkä magnusti? Kuva Lontoon eläintarhasta


Hauskan muotoinen kukka Regent's parkissa

Eilen kuljin taas normaalityömatkani Lontoon jälkeen, ja täytyy kyllä sanoa, että Hakaniemen autioitunut metrotunneli näyttäytyi minulle täysin uusin silmin. "Eihän täällä asu ketään verrattuna yhteenkään suurkaupunkiin!" oli varmaan ensimmäinen ajatus, joka juolahti mieleeni. Pitäisi oppia arvostamaan sitä, että aamulla liikennevälineissä on suht hyvin tilaa, ja esimerkiksi metrotunnelissa ei tarvitse pelätä joutuvansa ihmisten jalkoihin. Lontoossa joitakin metroasemia on säännöllisesti suljettuna esim. viikonloppuisin vain sen takia, että muuten ne olisivat niin täynnä porukkaa, että ihmiset puristuisivat sinne.

Ankkojen hoitajan huvila Regent's parkissa

Linssilude kuningatar Maryn ruusutarhassa

Söpöjä pehmoleluja Hamley'siltä~ en voinut vastustaa näitä! ^^; Tuon vasemman reunan otuksen hommasin Candy Candy -cossin rekvisiitaksi, koska se muistuttaa Candyn lemmikkirakuunaa.

Näinä päivinä yritän nauttia helteistä parhaani mukaan, vaikka joudunkin olemaan töissä varhaiseen iltaan asti joka päivä. Nuorempana olen ollut varsinainen auringonpalvoja. Saatoin maata tuntikausia auringossa pelkällä 8- tai jopa vain 6-suojakertoimella. Nykyään G:n supervarovaisuus ja ihosyöpäkirjoittelut lehdissä ovat saaneet minutkin havahtumaan ja valelen itseni runsaalla vähintään 20-suojakertoimen rasvakerroksella ennen uskaltautumista aurinkoon (ja siltikin naamani ja päänahkani kärähtävät usein alta aikayksikön). Varovaisuuttani lisää myös esim. se, että olen tiedostanut selvemmin miten paljon aurinko vanhentaa ihoa. Katsokaapa vaikka seuraavalla etelänlomallanne niiden ruskeimpien 30+ ikäisten naisten ihoa. Huh niitä kurttuja ja läiskiä ihossa. En halua ikinä näyttää sellaiselta (ja oikeastaan vaaleassa ihossa ei ole mitään pahaa! Kalpeus voi myös kaunistaa!)


Sarjakuva-inspiraationi lähde toissaviikonloppuna mökillä. Kesä on sittemmin edennyt vauhdilla! (puut kuvassa vasta silmuilla ja ruoho pilkistämässä)

Muuta jännää: olen nyt varannut ajan ripsien kestovärjäykseen ja pidennykseen. Lisäksi olen mökillä työstänyt Miki-aiheista sarjakuvaa, jota tulen julkaisemaan blogissani, kunhan saan sen väritettyä (pitäisi oppia värittämään kunnolla Copic-tusseilla ensin!) Eli päivityksiä mm. näistä aiheista tulossa pian lisää! ^^

2 comments:

  1. Ilmankos sun blogissa on ollut hiljaiseloa lähiaikoina! Lontoo <3 Pauskikin kävi tuolla hiljattain. Matkakuume iskee taas, vaikka vastahan me oltiin pääsiäisenä Pariisissa... Tuon reissun jälkeen mieleen tuli muuten työmatkalla ratikassa ihan samanlaisia ajatuksia kuin sulla!

    Hihii, en malta odottaa sarjakuvan julkaisua! Miki-mussukka. :)

    Tekeekö Candy-pukusi muuten debyytin Desussa?

    ReplyDelete
  2. Juu huomasin Pauskin hienot Lontoon-kuvat :) Pauski kiersi kaupungin museot, me puistot xD Hehe. Joo suurkaupungit on kiireisiä ja ahtaita, Helsinki on tosi hiljainen kaupunki loppupeleissä. Tänäviikonloppuna työstän sarjakuvaa ja toivottavasti saan pian jotain julkaisukelpoista! Piirtäminen mökillä on sanoinkuvaamattoman rentouttavaa! Joo Candyllä debytoin, ja varmaan Venuksena toisena päivänä. Ja debytoin myös uusilla ripsilläni samalla :DD Tänään oli kestoväri ja ens tiistaina pidennys :) Kivaa kun Desu on pian niin näkee taas sua ja kaikkia~!

    ReplyDelete