June 22, 2011

Desukuulumiset

Pakko postailla tänään viimeviikonlopun conikuulumiset, ettei postaaminen jää ensi viikkoon mökkijuhannuksen takia! Blogissani on ollut hiljaiseloa näinkin pitkään, koska tulin kipeäksi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä T__T Olen siis lähinnä maannut sohvalla, pelannut vähän wiitä ja katsonut telkkaria. Ja raahauduin kyllä töihinkin alkuviikosta, mutta tänään jäin suosiolla kotiin (eli pitäisi varmaan nytkin olla vällyjen välissä ^^;) Olen ollut viimeisen puolen vuoden aikana harvinaisen monta (yhteensä kai 4) kertaa kipeänä, ja joulukuussa olin niin kipeä, että menetin ääneni ja sain sienitulehduksen korvaani viruksen jälkitautina. Tämmöistä ei ollut koskaan ennen tapahtunut ja välillä mietinkin, mihin ennen niin hyvä vastustuskykyni on oikein kadonnut T__T

Mutta joo, kerron conikuulumiset lyhyesti, jotta pääsen taas sohvan pohjalle. Lauantaina häröilin orpona Candy Candynä ja olisin kovasti kaivannut edes jotakuta Anniena kaveriksi, mutta meni se niinkin, ja hengailin ihanaisten Magic Knight Rayearth (MKR) -ryhmäläisten kanssa vaikka en joukkoon varsinaisesti kuulunutkaan :) Olin melko tyytyväinen cossiini, ja ilahtunut siitä että moni tunnisti hahmon ja tuli luokseni innokkaasti kertoen, että Candy Candy oli heidän ensi kosketuksensa animeen ja ensimmäinen sarja, jota on fanittanut! Muutenkin viihdyin ko. cossissa tosi hyvin (ei tullut kuumakaan huonon ilman ansiosta), ja se nousi heti yhdeksi suosikkicosseistani. Varmasti tulen vielä käyttämään monta kertaa ja ehkä innostun ompelemaan kesäversionkin, johon tarvitsisi siis tehdä vain puhvihihainen paita sen pitkähihaisen tilalle. Ei tulisi liian kuuma heinäkuun coneissakaan.

Kiusatun orpotytön elämä on kovaa ja aina välillä pitää angstailla... (Kuva Feeniks)

...mutta onneksi Candy on perusluonteeltaan iloinen ja optimistinen! (Kuva Feeniks)

"Katso Kurin, siellä on majakka!" (Kurin on Candyn lemmikkirakuuna) Kuva: Feeniks

Feeniks prinsessa Emeralduna MKR:stä! (Kuva Nicara)

Koko ihana MKR-ryhmä! (Kuva Nicara)

Serenity upeassa MKR-asussa (Kuva Nicara)

Minä Candynä ja Strawberrychip ja Mercury MKR-hahmoina (Mercuryn riikinkukonsulka oli hauska!)

Kostyymi sunnuntailta: Minä (Venus) ja Artemis rannassa (kuva Mercury)

Taas Venus ja Artemis (kuva Mercury) 

Oli kyllä kaiken kaikkiaan stressitön ja tosi kiva coni, vaikka lauantaina olikin kauhea sää ja vaikka olinkin sunnuntaina vähän kipeä. Oli ihanaa nähdä kaikki taas pitkästä aikaan ja hengailla kaikessa rauhassa. Jäikin itseltä suurin osa varsinaisesta coniohjelmasta väliin, kun ei vaan sattunut olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Mikäs siinä, kun oli kuitenkin kivaa. Jos olisin jaksanut välittää aikatauluista enemmän, olisin hankkiutunut kunniavieras-luennoille ja ehkä mennyt aamutuimaan karaokeen. Vähän harmitti kun se jäi väliin kauheiden jonojen takia! >.<

Suurkiitos vielä kaikille ihanille ihmisille, jotka olivat seuranani conissa! Olette parhaita! Ja Animeconissahan taas tavataan. :) Ilon aihe on myös se, että huomenna alkaa juhannusloma!! Illalla olisi tarkoitus karauttaa mökille heti kun pahin ruuhka helpottaa (en halua istua koko iltaa matelevassa autossa, kiitos). Säät näyttäisi epävakaisilta, mutta eipä haittaa, tuleepahan piirreltyä enemmän jos ei voi aurinkoa ottaa! Hih, ja pitääpä vielä hihkua siitäkin, että onneksi lomaanikaan ei ole enää tajuttoman pitkä aika. :) Saisi koittaa jo, koska alkaa jo tulla pienoinen ahdistus hääjärjestelyiden osalta T__T Ne kun eivät ole pahemmin edenneet ja olisi varmaan miljoona ja sata asiaa joita pitäisi miettiä... arki-iltaisin on niin puhki, ettei jaksa mitään tehdä, ja viikonloput menee mökillä, coneissa, ompelussa tai jossain muussa. *Huokaus* (Näin muuten tosi outoa hääpainajaistakin coniviikonloppuna, siinä mulla oli aivan järkky kampaus ja jotain muutakin oli mennyt pieleen - hahah!)

No, eiköhän stressi helpota mökillä kaukana kaupungista, ja lupaan itselleni ryhdistäytyä hääjärjestelyissä juhannuksen jälkeen... Hauskaa jussia kaikille!

2 comments:

  1. No sittenhän sun saikkupäivä meni aika lailla samoissa merkeissä kuin omani. :'D Ihania Candy-kuvia, tykkään!

    En muistanut vielä kiittää sua perjantaisesta avusta pukuni kanssa, joten teen sen tässä! Oot korvaamaton. <3 Muutenkin oli kiva jakaa taas kerran huone kanssasi. Hyvät yöunet ovat toisinaan aliarvostettuja.

    Kivaa ja rentouttavaa jussia myös sulle! Pian taas nähdään!

    PS. Mun ja Pauskin hahmot oli Tarta (minä) ja Tatra (P). :)

    ReplyDelete
  2. Eipä kestä ^^ Oli mukavaa olla avuksi! Ja kiitos itsellesikin huoneseurasta ^^ Niinpäs olikin, olen tosi huono muistamaan noiden MKR-hahmojen nimiä, kun sarja ei ole minulle tuttu. En ole siis koskaan nähnyt jaksoakaan. Pitäisi varmaan kyllä katsoa joskus, koska kyseessä on kuitenkin legendaarinen tyttösarja, ja tyttösarjat ovat suosikkejani :)

    ReplyDelete