January 20, 2012

Kuntoon Wii-peleillä

Täällä Australiassa asumisessa on se huono puoli, että kaupasta saa kaikenlaisia herkkuja mitä Suomessa on vaikeampi löytää. Esimerkiksi tuoreita cookie-keksejä, chocolate mud cakea ja erilaisia juustokakkuja, jotka maksavat usein vain vaivaset 5 taalaa kappale. Herkuttelu näkyy nopeasti vatsassa ja takapuolessa, minkä johdosta yritin vielä jokin aika sitten urheasti vääntäytyä lenkkipolulle vaikka lenkkeily ei ole koskaan ollut suosikkiharrastus (seurassa se on kyllä mukavaa, mutta yksin tappavan tylsää).

Mutta nyt kunnossa pysyminen ei tunnu enää pakkopullalta, sillä olen tehnyt muutamia hyviä Wii-hankintoja! Ensinnäkin hommasin Michael Jackson: The Experiencen, mikä oli tietenkin must-hankinta meikäläisen kaltaiselle Jacko-fanille. Kyseisen pelin innoittamana hankin myöhemmin myös Just Dance 2:n, jossa on pitkälti sama idea mutta sekalaiset kappaleet. Nämä ovat loistavia tanssipelejä! Ennen tallasin Dance Dance Revolutionia kyllästymiseen asti ja tuskailin, miten tylsää matolla tanssiminen on (sehän on loppujen lopuksi vain jalan liikuttamista ylös, alas tai sivulle. Käsillä ei tehdä mitään, ellei halua kikkailla. Perinteisellä tanssimatolla pelaaminen ei mielestäni ole verrattavissa oikeaan tanssimiseen.) Nämä uudet pelit ovat loistavia, sillä niissä käytetään koko vartaloa ja oikeasti tanssitaan neliönmuotoisella matolla hyppimisen sijaan. Hauskaa ja tehokasta treeniä.


Näitä pelaamalla läskit lähtee :)

Nyt hankintalistalla on Just Dancen muut osat sekä Abba-tanssipeli. Ah, Abba, kas siinä loistava retroyhtye jonka musiikkiin en ikinä kyllästy!

Lisäksi sain G:ltä joululahjaksi My Fitness Coach Clubin, joka ei kannen perusteella inspiroinut oikeastaan ollenkaan, mutta joka osoittautuikin mahtavaksi treenipeliksi. Vain n. 5 päivän treenauksen jälkeen näin jo selviä tuloksia ja kiinteytymistä vartalossani. Melkoisen motivoivaa! My Fitnessin pelaaminen on lähes sama asia kuin jumppatunnilla käyminen, sillä pelissä tuijotetaan ruutua ja toistetaan liikkeitä musiikin tahtiin ihan kuten ohjatuilla tunneillakin. Itse arvostan erittäin paljon sitä helppoutta, kun voi treenata omassa kodissaan eikä edes tarvitse painoja tai sen kummempia välineitä jumppamattoa lukuunottamatta. Tämä peli on minusta paljon parempi kuin Wii Fit, joka ei mielestäni sovi kovinkaan hyvin "kunnon" kuntoiluun.

Nyt viikonloppuna pitäisikin treenailla ahkerasti mutta aikeissa myös osallistua kiinalaisen uudenvuoden juhlaan, jolta odotan paljon! Ehkä bloggailen siitä jotain ensi kerralla. Ja tiedossa myös lisää nukkeihkutusta, sillä tilasin juuri ensimmäisen nuken osia Ebayn kautta Hong Kongista! Voi olla, että joudun odottamaan 2 viikkoa niiden saapumista, ja haluamaani päätä ei ollut edes saatavilla. Teen ehkä toisen tilauksen suoraan Japanista, ja kuka tietää intoudunko ostamaan toisenkin nukkevartalon samalla... tekisi mieli hommata pikkuinen tyttölapsi aikuisen kaveriksi. En malta odottaa, että pääsen kustomoimaan niitä, ja sitä varten olen jo ostanut akryylimaaleja ja viikonloppuna tiedossa lisää askartelutarvikeshoppausta :)

Mutta eipä muuta tällä erää. Kertokaahan tekin, mitä teette viikonloppuna? :) Ja toinen postauksen teemaan liittyvä kysymys: oletko pelannut tanssipelejä tai kuntoillut konsolipelien avulla?

No comments:

Post a Comment