November 4, 2011

Leijonakuninkaasta ja Kaunotar & Hirviöstä

Kirjoittelin joku aika sitten Leijonakuninkaasta, joka oli tullut täällä 2- ja 3D:nä elokuvateattereihin. Kävin kuin kävinkin katsomassa sen (tosin 2D:nä, sillä kuten sanottu en kauheasti arvosta 3D-efektejä), ja se oli edelleen yhtä mahtava kokemus. Tosin elokuvaan ei oltu lisätty mitään uusia kohtauksia, mikä oli pieni pettymys. Toisaalta säilyypähän ainakin aivan samanlaisena kuin ennenkin näin. Englanninkieliset äänet olivat hyviä, mutta odotan kyllä, että pääsen katsomaan suomeksi dubattua versiota kunhan saan dvd:n uusintapainoksen käsiini!


Leijonakuningas jaksaa viehättää yhtä paljon kuin aiemminkin

Leijonakuningas dvd:stä puheenollen, huomasin täällä Melbournessa eräässä tavaratalossa myynnissä Leijonakuningas-trilogian, ja ostoshimo iski välittömästi. Sen taltuttikin ainoastaan 60 dollarin hintalappu sekä suomenkielisen puheen (ilmeinen) puute. Mahtaakohan trilogia tulla myyntiin Suomessakin?? Toivottavasti, sillä haluaisin nähdä 2. ja 3. osan, joita en ole ennen nähnyt- tosin en tiedä, ovatko ostamisen arvosia vai eivät. Disneyn jatko-osien laatu kun vaihtelee niin laidasta laitaan; monet ovat kehnoja, mutta joukkoon mahtuu muutamia ihan kivojakin, kuten Mulan 2, Lilo ja Stitch 2, tai Jafarin paluu (joka oli kyllä luokattoman huonosti piirretty, mutta muuten ihan toimiva jatko-osa).

Ja Disneystä puheenollen yleisesti, huomasin äskettäin, että täällä menee Kaunotar ja Hirviö -musikaali itse asiassa vain tämän viikon loppuun saakka, ja Disneyhulluna minun on tietenkin pakko saada liput, vaikka ne kustantavatkin 40 taalaa aikuiselta. G:kin lupasi tulla mukaan! Toivottavasti niitä lippuja on vielä saatavilla (netissä ei pystynyt varaamaan, mutta lähetin sähköpostitiedustelun). Jos pääsen Kaunotarta ja Hirviötä katsomaan, niin se on jo itseasiassa kolmas kerta kun näen kyseisen musikaalin. Olen nähnyt sen Suomessa kansallisteatterissa sekä lisäksi lyhennelmän Disney Hollywood Studios -teemapuistossa. Molemmat olivat varsin mahtavia kokemuksia. Tarina on ihana, mutta kaikkein eniten minua sykähdyttää Alan Menkenin upea musiikki, joka on suorastaan ikivihreää. Kyseinen säveltäjänerohan on säveltänyt yhteistyössä myös mm. Pienen Merenneidon ja Aladdinin musiikit.

Kaunotar ja Hirviö -musikaalin mainoskuva

Kaikki te Disneystä pitävät ihmiset, kertokaa mitkä ovat teidän parhaimpia Disney-elämyksiänne? Ja jos joku on nähnyt Leijonakuningas 3D:n, niin kuulisin mielelläni miltä leffa vaikutti verrattuna perinteiseen 2D-versioon.

3 comments:

  1. Täällä toinen perinteisten 2D-versioiden kannattaja! Näytettäisiinpä täälläkin vanhoja kunnon Disney-leffoja. Omasta mielestäni on muuten ihan hyvä ettei vanhoihin Disney-leffoihin (tai mihin tahansa leffoihin yleensä) lisäillä uusia kohtauksia; olen katsonut jotkut vanhat Disney-piirretyt niiiiin moneen otteeseen että osaan joidenkin leffojen repliikit ulkoa. Aikoinaan järkytyin kun Leijonakuningas-DVD:seen oli lisätty yksi uusi laulu. Ehkä olen vain vanhanaikainen...

    Omat Disney-lempparit? Äh, vaikea! Pieni Merenneito on yksi lemppareista, koska se oli se ihan ensimmäinen Disney-piirretty jonka näin. Sydäntä lähellä ovat myös ainakin Aladdin (johon tehtiin yläasteella musikaali) ja Pocahontas (koska Arja Koriseva <3).

    (Vastailen muuten meiliisi huomenissa. Kirjoittelin tänään toisen rästimeilin, johon uhrautuikin sitten kokonainen tunti, enkä sitten ymmärrettävästi jaksanut ruveta vääntämään toista. Mut kirjoittelen kuulemiset sitten siellä!)

    ReplyDelete
  2. Mercuryy!<3 Ooh, en tiennytkään että vanhaan Leijonakuningas-dvd:n oli lisätty jotain. Tahtois lainata sitten joskus sulta, ellei se uusi painos ole täsmälleen sama kuin vanha. :)

    Mainitsemasi kuuluu munkin ehdottomiin kärkisuosikkeihin. Olis hauska järjestää Disney-leffailta kun tulen Suomeen, multa löytyy dvd:t! Ja leffojen jälkeen voitaisiin laulaa Disney-karaokea :D Hihi, se olis täydellistä!

    Niin ja kiitos meilistäsi, se tuli jo perille ^^

    ReplyDelete
  3. Juu, lainaaminen onnistuu kyllä! Pitää kaivaa se jostain kaappien kätköstä ensin. :)

    Kannatan ehdottomasti leffa- ja karaokeillan pitämistä! Tahtoisin nähdä Pocahontasin taas pitkästä aikaa, sillä mulla on kyseinen leffa vaan kasetilla eikä VHS-laatu nappaa... Toisalta ehkä voisi olla korkea aika hankkia kyseinen leffa viimein DVD:lle, kun se kerran kuuluu omiin suosikkeihin.

    ReplyDelete